torstai 20. lokakuuta 2016 | 0.27

L'appel du vide — 7. Crush



Kevyt puoliuni, jossa olin periaatteessa unessa, mutta pystyin silti havainnoimaan ympäristöäni. Pystyin näkemään, miten verhojen raoista tulvi hiljalleen auringonvaloa sisälle pieneen, melko pelkistetysti sisustettuun huoneeseen. Valonsäteet tanssivat hitaasti ympäriinsä, ne osuivat lattiaan ja seinille valaisten koko huonetta. Ne valaisivat maton, sohvan, kirjahyllyn, vähitellen kaiken.
Anthonyn käsivarret ympärilläni, hänen rento vartalonsa selkääni vasten. Hänen tasainen hengityksensä, hänen ruumiinsa lämpö.
Sitten äkillinen tönäisy Anthonyn suunnasta, pään kolahdus patjan vieressä seisovaan kirjahyllyyn ja putoaminen ryminällä.
— Mitä vit-?!





Hän vain jatkoi nukkumistaan ilmeisesti edes havahtumatta unestaan. Jätkä aivan pokkana oli  — luultavasti unissaan kääntyessään — potkinut minut lattialle. Reilusta kerhosta päivää!
Päähän sattui äskeisen iskun ansiosta. Puinen kirjahylly tervehtimässä päälakea heti aamusta ei ollut ehkä se kaikkein mieluisin aamuherätys.



— Anthony, olipa taas tosi reilua, mutisin sarkastisesti väsyneisyyttä äänessäni ja hieraisin silmiäni. Anthonyssa alkoi näkyä joitain elonmerkkejä.
— Häh? hän mumisi vielä selvästi aivan unessa. Hänen äänensä kuulosti väsymyksestä huolimatta — tai ehkä juuri sen ansiosta — jollain kieroutuneella tavalla niin söpöltä… hetkinen, mitä minä oikein ajattelin? Pudistin nopeasti päätäni. No homo.
— Niin että olet kyllä harvinaisen reilu jätkä, naurahdin väsyneenä.
Anthony avasi silmänsä puolittain auki ja näki minut lattialla. Hän nousi kyynärpäidensa varaan makaamaan ja kampesi siitä itsensä istumaan.



— Urpo, mitä sinä siellä lattialla teet? hän kysyi huvittuneena, yhä väsymys äänessään kuuluen. Katsoin toista ’et voi olla tosissasi’-ilmeellä.
— Eikä… pyörinkö taas unissani? poika jatkoi sitten naurahtaen, aavistuksen nolostunut sävy äänessään.
— Et suinkaan, nukun täällä lattialla muuten vaan, tuhahdin sarkastisesti.
— Hahaa, alat vihdoin oppia kunnon sarkasmia! Olen ylpeä sinusta, Anthony kehui huvittuneena. — Ja mitä tulee siihen, että olet juuri nyt lattialla etkä patjalla, selitys on yksinkertainen.: minun talo, minä määrään, hän julisti sitten ylpeän kuuloisena. Naurahdin.



— No, ei vaiskaan. Sori, se oli vahinko, nukun välillä vähän levottomasti, Anthony jatkoi sitten pahoitellen. Hymähdin.
— Joo, ei se mitään. Mitä kello on? sanahdin. Anthony otti puhelimensa taskustaan ja katsoi kelloa.
— Varttia yli yhdeksän. Äiti on varmaan jo hereillä, mennäänkö syömään aamupalaa?
Nyökkäsin vastaukseksi, ja lähdimme kävelemään alakertaan.



Whitney istui jo keittiön pöydän ääressä edessään teekuppi ja yllään löysä, valkoinen paita. Meidät nähdessään hän toivotti iloisesti hyvää huomenta.
— Nukuitteko hyvin? hän kysyi iloisen kuuloisena.
Anthony lysähti tuolille istumaan äitiään vastapäätä, minä istuin heidän väliinsä hiukan rauhallisemmin.



— Ainakin Noah nukkui varmaan hyvin. Kuten varmaan tiedätkin, nukun tosi rauhallisesti enkä juurikaan vie tilaa sängyssä, Anthony kuittasi ääni sarkasmia tihkuen.
— Joo, hän on aivan oikeassa. Minua ei suinkaan kesken unien potkittu lattialle tai mitään, lähdin juttuun mukaan.
Whitney kuunteli kevytmielistä läpänheittoa tarkkaavaisen oloisena, mitä hiukan ihmettelin.



— Siis te kaksi nukuitte samassa sängyssä? hän kysyi sitten samaan aikaan hämmästyneen ja iloisen kuuloisena. Anthony nyökkäsi itsevarma virnistys kasvoillaan. Minä lehahdin punaiseksi sekä hämmennyksestä että ärtymyksestä. En minä ollut mikään homo!
— No ohhoh, sehän eskaloitui nopeasti! Kai te nyt olette sentään yhdessä? nainen jatkoi kyselyään.



— Damn äiti, ei nyt sentään! Kunhan vain nukuimme yhden yön vierekkäin, ja sekin siksi, että oli ihan pirun kylmä, Anthony naurahti.
Oikeastaan nukuimme kaksi perättäistä yötä vierekkäin… mutta sitä ensimmäistä ei lasketa, olin unessa ja näin ollen syyntakeeton! Eikä eilistäkään lasketa miksikään sen ihmeellisemmäksi, se oli minulta vain jokin väsynyt, typerä päähänpisto!
— Hitto, olisitte söpöjä yhdessä, Whitney totesi viattomasti. Keskityin tiiviisti tuijottamaan kahvikuppia edessäni. Poskeni hehkuivat varmasti tulipunaisena.
Sain kuutenkin muuta ajateltavaa hyvinkin pian. Me kaikki kolme saimme.



Poliisiauton sireenin kimeä ujellus ulkona.
Me kaikki tiesimme, mitä ne olivat tulleet hakemaan.
Ne eivät olleet Whitneyn kannabisviljelmien perässä.
Ne olivat tulleet hakemaan minua.
— Noah Shepherd, kävele rauhassa ulos talosta, niin meidän ei tarvitse tulla sinne, kuului ehkä noin keski-ikäisen miespoliisin ääni megafonin läpi talon ulkopuolelta. Äsken poskillani kuumottanut puna oli nyt vaihtunut kalmankalpeudeksi.



— Mitä tämä on? Etsitäänkö sinua? Whitney kysyi minulta pitäen äänensä rauhallisena. Katsoin häntä tietämättä, mitä sanoa.
— Noah on vähän niin kuin hatkoilla vähän aikaa. Hänen vanhempansa ovat ilmeisesti aika vihaisia, joten ajattelimme antaa tilanteen vähän rauhoittua niin, että he ehtivät tässä välissä hiukan rauhoittua, ettei Noahin tarvitse kävellä suoraan miinakentälle, Anthony selitti puolestani totuudenmukaisesti. Whitney nyökkäsi.
— Selvä, ymmärrän. Miten he tietävät, että olet täällä? nainen jatkoi yhä rauhallisena. Minulla ei ollut aavistustakaan.
— Jätitkö jotain johtolankoja lähtiessäsi? Onko sinulla puhelin mukana? Jäljityslaite sukassa? hän luetteli esimerkkejä.
— On minulla puhelin…, sanoin epävarmana.
— Poliisit pystyvät paikantamaan puhelimia, vaikka ne olisivat pois päältä. Sen avulla sinut on luultavasti jäljitetty… et ilmeisesti halua jäädä heidän haaviinsa? nainen mietti ääneen. Pudistin päätäni.
— Minulla on idea, Anthony tokaisi. — Se on maailman typerin ja vaarallisin idea, mutta se saattaisi ehkä jossain todellisuudessa toimia. Ainakin se näyttää hienolta leffoissa. Missä isän auton avaimet ovat?



Ennen kuin ehdin sanoa vastaan, Anthony veti minut ylös tuolista ja lähti juoksemaan autotalliin vievää sivuovea kohti. Mennessään hän nappasi seinällä roikkuvasta avaintaulusta ilmeisesti auton avaimet. Edelleen häkeltyneenä ja uskaltamatta väittää vastaan juoksin hänen kannoillaan.
— Anthony, tuo ei nyt ole kovin viisasta! Whitney huudahti hänen peräänsä. — Ihan oikeasti, et ota sitä autoa, ei se luultavasti ole edes ajokunnossa!
— Älä huoli, tiedän, mitä teen, poika sanoi aivan uusi päättäväisyyden sävy äänessään ja avasi autotallin oven.



Nopeasti hän avasi auton lukituksen, hyppäsi kuskin paikalle ja käynnisti moottorin, joka oli äänestään päätellen hyvin vanha eikä luultavasti menisi katsastuksesta läpi edes hyvällä tuurilla. Auto oli muutenkin vanhan ja heikon näköinen; ilmeisesti sillä ei oltu ajettu pitkiin aikoihin. Hyppäsin itse pelkääjän paikalle. Miten ironisen osuva nimitys.
Anthony peruutti auton ulos autotallista, käänsi sen terävästi 90 astetta vasemmalle ja painoi kaasua. Näin hänen käsiensä tärinän, kun hän yritti pitää auton tasaisesti tiellä. Poliisiauto lähti ajamaan kannoillamme.



— Tiedätkö, miten tällaistä ajetaan? kysyin ääni väristen sekä kauhusta että jännityksestä. Anthony piti katseensa visusti tiessä ja yritti selvästi parhaansa mukaan keskittyä. Sireenien ääni kuului takaamme.
— Faija opetti jotain perusteita kun olin 10. Ja pelasin joskus pleikkarilla jotain ajopeliä, lasketaanko se? hän vastasi kysymykseeni kysymyksellä ja kiihdytti vauhtia entisestään.
— Miten meni?
— Onnistuin suistamaan auton alas kallionkielekkeeltä.
— Et ole tosissasi…. enhän minä ole kukaan sanomaan yhtään mitään, mutta tämä on sekopäistä.
— Onko meillä hirveästi vaihtoehtoja? Talossa ei olisi ollut piilopaikkoja, eikä äitikään osaa tai uskalla ajaa.



— Mutta on meillä mahdollisuus päästä karkuun, tunnen nämä tiet ihan kohtuuhyvin. Jos pääsemme tämän suoran poliiseja nopeammin, voimme koukata harvapuisen metsän kautta kaupungin pienemmille sivukujille, jolloin meidän on helppo harhauttaa. En usko, että nuo lähtevät seuraamaan meitä metsään.
Nyökkäsin ja rukoilin sydämeni pohjasta, että Anthonyn suunnitelma toimisi ja hän vain kykenisi pitämään auton tiellä. Hän onneksi näytti pystyvänsä pitämään auton hallinnassa ja tietävänsä, mitä teki.



Katsoin taaksepäin nähdäkseni, että poliisiauto ajoi perässämme sireenit ujeltaen. Meidän epäonneksemme sen uudenmallinen moottori oli paljon tehokkaampi ja kesti suurempia nopeuksia kuin meidän uhkaavasti rämisevän automme vanha koneisto. Välimatka hupeni koko ajan.
— Missä se metsä on? Se, minne pitää kääntyä? kysyin Anthonylta pelokkaan kuuloisena.
— Siihen on noin sata metriä. Kuinka niin? Lähestyvätkö poliisit? hän sanoi vakavana, pitäen katseensa tiessä.
— Lähestyvät, ja aika uhkaavasti, vastasin. Anthonyn ilme näytti tuskastuneelta.
— Kiltti moottori…, hän ähkäisi lisätessään kaasua entisestään. — Kestä vielä hetki, ole kiltti. Älä hajoa nyt, älä helvetissä hajoa nyt.
Näin pian itsekin metsän kulman, johon Anthony suunnitteli äkkikäännöstä. Olisimme oikealla kohdalla aivan kohta. Poliisiauto oli enää muuutaman vaivaisen metrin päässä auton takapuskurista. Nämä sekunnit ratkaisisivat.
— Me selviämme tästä, Anthony sanahti puoliääneen. Pelkäsin ja puristin penkkiäni. Suljin silmäni. Nopeutta oli liikaa, aivan liikaa.



Kun metsä tuli kohdalle, Anthony käänsi rattia jyrkästi oikealle sadasosasekunnin liian aikaisin.


***

Joo moi. Sori, että tässä osassa kesti vähän ihan perkeleen kauan. En oo voinu olla koneella melkeen yhtään, koska menin hukkaamaan mun laturipiuhan. Saan kuitenki silloin tällöin lainata mun broidin koneen laturia kun se käy tähänkin läppäriin. Ehkä jossain kohtaa ostan oman. :D

Also, sori, että tää oli näin lyhyt. En voinu vastustaa kiusausta jättää cliffhangeriin. Hyi, oon julma.

11 kommenttia:

  1. Huomasin uuden osan katsoessani unenpöpperössä Simstaa kännykällä ja tokihan mun oli pakko nousta ja tulla lukemaan + kommentoimaan :D

    AAAAA luulin jo osan nimestä, että tässä osassa Noah ihastuu Anthonyyn :DDD Oliko se sun tarkoitus? Eikä mua haitannut yhtään, vaikka osa oli vähän lyhyt :3 Toimintaa tässä ainakin oli ihan tarpeeksi.

    No niin, nyt sitten Noahin äiti syö Noahin. :( Ja Anthonyn jälkiruoaksi. Yhyy.

    Tykkäsin osasta tosi paljon, tää on taas niin kultaa, nää sun tarinantekotaidot :3 Melkein tekisi itsekin mieli tehdä joku oneshot TiS:iin, mutta näääh. Pelin avaaminen ei kiinnosta atm :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun muistutit, että nääkin kommentit on täällä vielä ilman vastausta, korjataan asia!

      Yup, se oli vähän tarkoitus! >:3 hihii, action.

      Kiitos hurjasti kehuista! <3

      Poista
  2. ♥_♥

    Nään jo sieluni silmin jatkon, ne joutuu koomaan ja herättyään luulee jo olevansa pariskunta. Sit ne muuttaa maalle ja ottaa koiran tai pari ja elelee elämänsä onnellisena loppuun asti.

    Ja aika loistava nimi osalla!

    Mutta niin, aivan ihanaaaaaaa osaaaneeen. Netta, teeeppä lisää! Nyt istut vaan koneella (ensin käyt ostaa uuden johdon) ja sit vaan teet osaa ja tapat sosiaalisen elämän (ei kirjaimellisesti) ja lopetat koulun ja vaan teet meille jatkoa. Amen.

    Btw, nauroin joskus vasta kun selasin puhelimen kuvia ja löysin sieltä sut ja kasan euron juustoja. :D Harmi että ne katos kun vaihoin puhelinta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaww, ihanaa spekulointia! :D <33

      Kiitos, se osan nimi oli joku väsyneenä tullu aivopieru, jonka myöhemmin päätin pistää lopulliseksi nimeksi, koska sen voi tulkita monella tapaa, jotka on kaikki juonen kannalta oikein. :D

      Euron juustot!! XD <33

      Kiitos paljon kehuista! <3

      Poista
  3. Luin tän aamulla heti herättyäni mutta päätin säästää kommentoinnin sellaiseen ajankohtaan että ajatukset on muutakin kuin "ömmömmöö" ja nyt on hyvä hetki.

    Tää osa oli aivan mahtava eikä lyhyys haitannut ainakaan mua. Tykkäsin juonenkäänteistä ja toi loppukohtaus oli toteutettu hienosti. Vähän kyllä pelottaa, mitä jätkille käy. Myös ton auto-onnettomuuden kanssa mutta myös se kun Noah joutuu viimeinkin kohtaamaan äitinsä... Ajattelin että jos Noah loukkaantuisi vakavasti niin äiti ehkä heltyisi mutta hylkäsin ajatuksen, ei Noahin äiti ole niin lempeä ihminen. :D

    Odotan jatkoa (ja poikien välien lähenemistä ;D) innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että tykkäsit! :3 <3

      Näihin on jännää vastata tälleen tyylikkästi kaks kuukautta myöhässä, plz furgive me the shitty quality of these x_x mutta joo, ei ole kovin lempeä ihminen tuo Judy. :D

      Poista
  4. Jeij, uusi osa! :3

    Anthonyn äiti on nii symppis! Tykkään siitä, niin ku edellisessäki osassa ilmoitin, ihan sikana. Vaikka tuolla onkin nuo omat juttunsa, on tuo silti hyvä äiti niistä huolimatta.

    Tuo takaa-ajo oli tosi hienosti toteutettu, yksitoista pistettä ja papukaijamerkki! :D Tosi hienosti kirjotettu & kuvattu! Tuo loppukohtaus/kuva oli myös hieno. Mutta mitähän mahtaa kaksikolle käydä..? D: Tuskin Noahin natsimutsi antaa siltikään tekoa anteeksi, ehkä on jopa vielä enemmän vihainen, sillä mitä todennäköisemmin Anthony joutuu kyllä tuon tapaamaan onnettomuuden jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään siitä, vaikka sen luonnetta suunnitellessani ajattelin sen luultavasti jakavan paljon tunteita. :D mutta kiva kuulla, että tykkäät! :3

      Kiitos kehuista! <3

      Poista
  5. Uuuuu mahtavaa!! ;) Nauroin eilen (tai siis tänään) kello 2 aikaa yöllä tälle osalle lukiessani :`D En ihan viitsinyt kommentoida enää siihen aikaa, vaikka ei juuri parempi ole tänäänkään xD

    Whitney on niin mahtavan suorasukainen ihminen. Nauroin vain koko sen dialogin luvun aikana :3 Sinällään myös Whitney yritys kieltää auton ottamista oli jotenkin huvittava. Hän yritti olla edes hiukan aikuismainen :`D Toinen mahtava kohta oli kun Anthony potkaisi Noah alas sängyltä. Noah;"Et suinkaan, nukun täällä lattialla muuten vaan, tuhahdin sarkastisesti." Tämä sarkastinen kommentti oli täydellinen sutkaus c:

    On myös jotenkin todella hauska seurata, kun Noah vai jatkuvasti kieltää vihastumisensa ja homoutensa. Anthonysta en oikein ole saanut selvää, leikkiikö hän vai onko mitä mieltä. Sinällään sopii hänen tyylinsä olla sen enempää ajatelmatta :D

    En kestä tätä tarinaa. Pidän tällaisesta särmästä ettei ole vain liian romanttisesta vaan juuri sarkasmia ja sutkauksia sisältävästä tarinasta. Sekä olet kauhea ihminen jättäessäsi tuollaiseen kohtaan DDD: En kestä odottaa, mitä tapahtuu. Toivon Noahin kannalta että jotain tarpeeksi pahaa ettei hänen äitinsä tapa häntä. En silti mitään liian pahaa. Hmm... *pohtii vaihtoehtoja ja shippaa paria yhteen*

    R.H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whitney ei turhia kainostele sanomisiaan! :D ja Anthony on reilu jätkä.

      Mulle tulee Noahista ja sen kiistelystä mieleen aina tää biisi: https://www.youtube.com/watch?v=ez8UOfqlX64
      XD

      Apua, kiitos hurjasti kehuista! <33

      Poista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä